Kategoriat
Uncategorized

Miksi ihmiset osallistuvat Pride-marssille?

Pride-marsseja järjestetään vuosittain eri puolilla maailmaa. Marssille osallistuminen ensimmäistä kertaa voi olla monelle iso askel elämässä. Se voi olla ensimmäinen kerta, kun uskaltaa olla julkisesti täysin oma itsensä ja yhdessä muiden kanssa se saattaa olla helpompaa kuin yksin. Moni yhteisöön kuulumaton puolestaan tulee marssille osoittaakseen tukea ja vaikuttaakseen yhteiskunnan asenteisiin eri vähemmistöjä kohtaan.

Onkin hyvä muistaa, että ihmisillä on erilaisia syitä marssille osallistumiseensa. Ehkä sinäkin löydät jonkun syyn osallistua Pride-marssille, kun se seuraavan kerran järjestetään.

Pride-marssi tarjoaa iloa ja vertaistukea

Ihmiset kamppailevat erilaisten asioiden kanssa. Joku miettii alan vaihtoa, toinen kryptovaluuttaan sijoittamista ja Ethereumin ostamista, josta voit lukea lisää täällä: ostaethereum.fi. Pride-marssille osallistuvat puolestaan kamppailevat usein identiteettikysymysten ja mahdollisten syrjintäkokemusten kanssa. Marssille osallistuminen onkin oiva tilaisuus luoda yhteyksiä niihin muihin henkilöihin, jotka ovat saattaneet käydä läpi samanlaisia pohdintoja ja vastoinkäymisiä.

Pride-marssi tarjoaa myös foorumin omien tarinoiden ja kokemusten jakamiseen. Ihmiset voivat ilmaista itseään vapaasti ja tuntea kuuluvansa yhteen: juhlia ja iloita yhdessä. Voi olla helpompi hyväksyä oma itsensä, kun näkee muidenkin olevan ylpeitä omasta identiteetistään.

Pride-marssilla lisätään tietoisuutta ja vaikutetaan asioihin

Kyse ei kuitenkaan ole vain seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien juhlistamisesta ja itsensä hyväksymisestä. Pride-marssilla haetaan myös näkyvyyttä, jotta voidaan tiedottaa ja valistaa ihmisiä liikkeen kannalta tärkeistä asioista.

Pride-marssi onkin hyvä tapa levittää tietoisuutta sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin liittyvistä seikoista. Näkyvä marssi tarjoaa tilaisuuden valistaa ihmisiä esimerkiksi sukupuoli-identiteetistä, seksuaalisen suuntautumisen muodoista ja kaikkien ihmisten kunnioittamisen tärkeydestä. Mitä enemmän marssille osallistuu ihmisiä, sitä näkyvämmin tietoisuutta voidaan lisätä.

Marssimalla mukana voi osoittaa solidaarisuuttaan

Pride-marssi on pohjimmiltaan solidaarinen. Siinä on kyse tuen osoittamisesta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville henkilöille. Marssimalla voi osoittaa, että kaikkien kokemukset ovat tärkeitä. Osallistumalla marssille voi myös viestittää siitä, että on motivoitunut vaikuttamaan asioihin ja on valmis taistelemaan yhdenvertaisuuden ja osallisuuden puolesta. Marssille osallistuminen on voimakas osoitus siitä, miten tärkeää on olla ylpeä omasta persoonastaan, ja miten tärkeää on puolustaa niitä asioita, joihin uskoo.

Osallistumalla Pride-marssille voi osoittaa tukea, saada näkyvyyttä tärkeälle asialle, luoda yhteyksiä muihin ja pitää hauskaa. Jos et itse aio osallistua, pidä ainakin mielessä edellä mainitut asiat, niin olet osaltasi vaikuttamassa siihen, että maailmasta tulee monimuotoisempi paikka kaikille.