Seksuaalivähemmistöjen yhdistykset Suomessa

Suomessa seksuaalivähemmistöjen asiaa ja oikeuksia valvovat useat eri järjestöt. Myös perustuslaki kieltää kaikenlaisen syrjinnän seksuaalisen suuntautumisen tai muiden ominaisuuksien perusteella. Suomessa Seta Ry toimii seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajavien järjestöjen kattojärjestönä ja valvoo etujen noudattamista. Seta tarjoaa myös tukea erilaisilla foorumeilla ja tukipisteillä, joihin voi olla yhteydessä joko vain siinä mielessä, että haluaa keskustella tai tarvitsee apua, tai jos on kohdannut syrjintää.

Tavoitteena on yhdenvertaisuus

Setan alajärjestöihin voi hakea jäseneksi seksuaalisesta suuntautumisesta tai sukupuolesta riippumatta. Seta nimeää sivuillaan tavoitteekseen yhdenvertaisuuden ja jokaisen oikeuden määritellä itse tai olla määrittelemättä omaa sukupuoltaan ja seksuaalista suuntautumistaan. Se tekee edunvalvonnan lisäksi paljon työtä koulutuksen, nuorisotoiminnan ja jäsenjärjestöjen kanssa.

Setan alajärjestöt järjestävät myös paljon ryhmiä, joihin voi tulla joko paikan päälle tai osallistua erilaisiin onlinekeskusteluihin ja chatteihin valvojien tai muiden ryhmäläisten kanssa. Osassa ryhmistä on vetäjänä ammattilainen, esimerkiksi terapeutti, kun taas osassa toimii vapaaehtoinen tukihenkilö. Näitä ryhmiä järjestää esimerkiksi transtukipiste.

Tiedon edistäminen huomioidaan

Seta palkitsee vuosittain henkilöitä, jotka ovat edistäneet seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa levittämällä tietoa heidän kohtelustaan tai asemastaan. Palkinnon nimi on Asiallisen tiedon omena. Sitä on jaettu muun muassa kirjailijoille, vanhemmille, poliitikoille ja lääkäreille asiallisesta tiedottamisesta ja seksuaalivähemmistöjen tukemisesta. Myös muutama yritys on saanut sen tukiessaan seksuaalivähemmistöjen näkyvyyttä lisääviä tuotteita.

Vastaavasti Seta on jakanut hieman kyseenalaisen Kunniarotta-antipalkinnon niille, jotka ovat toiminnallaan ylläpitäneet seksuaalivähemmistöihin kohdistuneita ennakkoluuloja tai syrjintää. Myös Setan nuorisotoimikunta on vuodesta 2015 alkaen jakanut huomionosoituksen nuorelle, joka on tehnyt ansiokasta työtä sateenkaarinuorten parissa tai edistänyt heidän asemaansa.

Setan nettisivuilta lisää tietoa

Setan sivut ovat avoinna kaikille ja niiltä voi vapaasti etsiä tietoa eri seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhteisöistä. Niillä on myös linkkejä Setan alajärjestöihin ja niiden järjestämiin tukiryhmiin.

Kumppaneita: northport.fi